Paras joululahja

25.12.2018

Mitä joulu nykyihmisille on? Onko se aineellisten asioiden haalimista - vai henkistä rauhallisen joulufiiliksen luomista?

Hirveä jouluhässäkkä kaupoissa ennen joulua. Suurin osa ihmisistä inhoaa hässäkkää ja tungosta, mutta siitä huolimatta sinne on mentävä. Jokavuotinen ongelma on lahjojen ostaminen: mitä kenellekin tänä jouluna keksisi. Jokaisella on turhaa tavaraa jo kaikki nurkat ja kaapit täynnä, varastoista ja autotalleista puhumattakaan. Oikeastaan mitään ei enää tarvitsisi ostaa, mutta koska on joulu, jokin lahja on keksittävä, on se sitten turha tai ei. Tuntuu, että jo kerskaillaan sillä, kuinka paljon on saanut rahaa kulumaan joululahjaostoksiin - mitä enemmän, sen hienompaa - mutta toisaalta...kaikki on maksettava, myös ne Visalla ja Master Cardilla vingutetut jouluostokset. Joulun jälkeen huomaamme, että tuli ostettua paljon turhia lahjoja.

Sukutapaamisten mukanaan tuomat paineet siivoamisesta, ruoan laitosta ja siskonpetien järjestämisestä luovat oman paineensa joulufiilikseen. Toisaalta se on ihanaa, että lähisuku tulee kylään, mutta toisaalta se aiheuttaa valtavan stressin tämän kaiken järjestäjälle. Useimmiten nämä järjestäjät ovat jo iäkkäitä, eikä heidän työtahtinsa joulun aikaansaamiseksi käykään enää siinä vauhdissa kuin aikaisemmin.

Huomioiko nuoremmat sukupolvet tämän? Vai ajattelemmeko vain itsekkäästi, että tämä kaikki kuuluu vanhemmillemme ja isovanhemmillemme.

Koskahan me oppisimme, että joulu ei ole aineellisten asioiden haalimista? Jos tämän oppisimme, kaupat kärsisivät, valmistajien joulutavaratuotanto hiipuisi ja joulumyynnistä vuoden huippusesonkeina ei enää voisi uutisoida.

Mutta ihmismieli - rauhoittuisimmeko, jos viettäisimme joulun rauhallisissa joulufiiliksissä? Jätettäisiin ne turhat joulusiivot, syötäisiinkin tämän joulun pyhinä muuta kuin kinkkua, laatikoita ja rosollia - jotka kaikkihan ovat todella huonosti sulavaa ruokaa. Emme jätä näitä perinteitä, vaikka tiedämme niiden vaikutukset ja iänikuiset tammikuun tuloksettomat laihdutuskuurit.

Joulufiilis voi silti syntyä, vaikka kinkku ja laatikot maittavatkin. Tärkeintä olisi, että osaisimme pysähtyä ja nauttia joulunpyhistä. Osaisimme rauhoittua ja ottaa aikaa itsellemme. Mutta kalvaako huono omatunto, jos teenkin tänä jouluna jotkut asiat eri tavalla kuin aikaisemmin. Vai saanko tehdä siten, kuin itsestäni tuntuu?

Aineellistunut joulu pahenee vuosi vuodelta. Markkinat jylläävät joulun ympärillä ja odotukset joululahjoista ovat suuret. Lapset vaativat entistä kalliimpia joululahjoja, joihin meillä ei oikeasti olisi varaa, mutta ostettava ne on, ettei tule pettymyksiä. Emmehän voi ottaa sitä riskiä, että joulu menee pilalle, ellemme täytä kaikkien toiveita: lasten joululahjat, sukulaisten joulunviettotraditiot, oma rumba joulusiivousten ja -ruokien ostohässäkässä jne. jne.

Tänä vuonna on puhuttu aineettomien joululahjojen antamisesta. Mitä on aineeton joululahja? Tiedämmekö edes? Mutta nyt sekin on hienosti tuotteistettu - se on AIKAA. Yhtäkkiä on keksitty, että voimmekin antaa kalenteristamme muutaman tunnin läheisillemme joululahjaksi. Tämähän pitäisi olla aivan päivän selvä asia, mutta se ei ole. Nykyinen tahti on niin tiukka, että meidän täytyy erikseen päättää antavamme aikaa lapsillemme ja läheisillemme, onko tässä järkeä?

Maailma on muuttunut erikoiseen suuntaan. Ennen oli aikaa. Ennen oli myös joulu, lahjat, ruoat, sukulaiset. Silti oli aikaa. Mikä on niin paljon muuttunut, että nyt se ajan antaminen on hankalaa järjestää? Yhteiskunta vaatii ja me menemme kuin pupulauma sen vaatimusten mukaisesti. Kyseenalaistamatta sitä, miettimättä miten itse haluamme elämämme elää. Vain tämän yhden ainoan, joka meille on annettu.

Niinpä lahjoita se paras, aidoin joululahja, minkä voit läheisellesi antaa: Merkitse siihen paperikalenteriisi tai sähköiseen kalenteriisi joka viikolla merkintä "Joululahja". Merkitse siihen kohtaan riittävästi aikaa, useampi tunti tai kokonainen päivä jokaisesta viikosta. Rauhoita joululahja-aika kännyköiden ja kannettavien ulkopuolelle, ole aidosti läheistesi kanssa läsnä. Ellei sinulla ole perhettä tai läheisiä, ota aika itsellesi, se on aivan yhtä tärkeää. Tämän joululahjan voi antaa aaton jälkeen - sen jälkeen, kun pukki ja muut lahjat on jaettu. Tästä lahjasta tulee se tärkein ja mieleenpainuvin. Jos ystävät tai kollegat kysyvät, mitä annoit joululahjaksi, voit vastata "Olen kalenteroinut ensi vuodelle joka viikolle 4 tuntia joululahja-aikaa". Se varmasti antaa ajattelemisen aihetta. Mutta näin annat sen tärkeimmän lahjasi läheisillesi: aidon, oman itsesi.