Kaksi kynttilää

06.12.2018

Koti ja Isänmaa, sitä kuvaavat Suomen Itsenäisyyspäivänä poltettavat kaksi kynttilää.

Mutta on myös muita selityksiä: yksi kynttilä rintamalle jääneille, toinen kotiin palaaville.

Kynttilöiden polttaminen on kuvannut myös varallisuutta ja vaurautta. Perinteisesti kynttilöitä poltetaan Itsenäisyyspäivän iltana klo 18-21. Toki tämä on vanha tapa ja nykyisin kynttilöitä poltetaan koko juhlapäivän. Kynttilöiden väri on vuosien saatossa muuttunut valkoisesta kaksiväriseksi sinivalkoiseksi. Sinivalkoinen kuvastaa hyvin lippumme väriä ja isänmaallisuutta.

Kynttilöistä on monia tarinoita ja paljon historiaa - mutta yksi on varmaa. Tänäkin vuonna näemme yhden, kaksi tai useamman kynttilän suomalaisten kotien ikkunoilla. Kynttilät - on paras ja aidoin tapa juhlia Suomen itsenäisyyttä.

Kynttilän polttamiseen liittyvät tavat siirtyvät sukupolvelta toiselle, hyvä näin. Ei ole merkitystä, miten monta kynttilää palaa, ovatko ne ikkunalla vai pöydällä. Pääasia on, että osaamme kunnioittaa tätä juhlapyhää.

Useimmiten itsenäisyyspäivä on kauniiden juhlapukujen loiston seuraamista linnan Itsenäisyyspäivän juhlien myötä, toivotaan, että tänäänkin muistamme juhlan alkuperäisen merkityksen. 

Näin muistamme omien sukupolviemme tarinat ja muistikuvat, millaista sodassa oli ja miten sieltä selvittiin. Iso merkitys on sillä, että perinteet luovat turvallisuutta, johon uusilla sukupolvilla on hyvä rakentaa tulevaisuutta.

Hyvää itsenäisyyspäivää!